25. kesäkuuta 2009

"Hello, tourists!"

Marseillessa nukutun yön jälkeen reilaajia siis odotti tuo ihanan kliseinen rakkauden kaupunki Pariisi, joka on tunnettu baskeripäisistä patonkia ja viinipulloa kainalossaan kantavista kikkarapäisistä Pierre-nimisistä katutaiteilijarentuista. Vai? Ennen klo 8:28 lähtevään superpikanopeaan luotijunaan astumista oli kuitenkin käytävä hakemassa ne tuoreet patongit ja pari herkullista leivosta viereisestä leipomosta, jottei kolmen tunnin matka kävisi tylsäksi. Tosin, eipä siinä kamalan tylsää tullut kun yritti maisemia katsella. Kyllä, luitte aivan oikein: yritti. Junassa käydyt maisemakeskustelut kuulostivatkin nimittäin hyvin pitkälti tältä: "Hei kato, mikä ihan... meni jo".

Koskasejunaolioikeastisuperpikanopealuotijunajokakulkeereilustiyli
300km/hjajostakerrottaessaeivoikäyttääedesvälilyöntinäppäintäsillä
sehidastaisivauhtiaihanliikaa.

Junan nopeudesta johtuen Pariisiin saavuttiin jo klo 12 maissa aamupäivästä, minkä ansiosta päätimme lähteä etsimään jo aikaisemmin netistä bongattuja hostelleja. Nälkähän siinä yllätti. Täyttävien salaattien ja patonginpalojen jälkeen matka jatkui kohti ensimmäistä ja lähintä hostellia, mikä ilmoitti olevansa täynnä. Onneksi respamies kuitenkin neuvoi tien toiseen halpaan lähellä sijaitsevaan hotelliin, sillä seuraavat olisivat olleet toooooosi kaukana. Muuten ihan mukava, mutta rinkat selässä viimeiset pari viikkoa kulkeneina ette tekään heti jaksaisi. Ensimmäinen hostelli sitä paitsi sijaitsi ihanan pikkukadun varrella, joka oli täynnä pieniä vihannes-, viini- ja juustokojuja.

Lähdettiin siis käppäilemään kohti respamiehen neuvomaa hotellia nauttien samalla maisemista ja hyvin ruokien tuoksusta. Arvatkaa muuten kaksi kertaa, oliko se täynnä... Ei edes yhden hengen huoneita. Onneksi nettiä sai käyttää ilmaiseksi puolen tunnin ajan, minkä seurauksena alle puolessa tunnissa kävi ilmi KAIKKIEN Pariisin hostellien, hotellien ym olevan täynnä. Ei siis minkäänlaista huoneentapaistakaan koko h*mmetin kaupungissa. Hetken istuskelun jälkeen päättelimme olevamme fiksuja, jos lähdemme nyt yöjunalla Saksaan. Ensin tietysti pientä viestiä Tuulin isoveljelle Lyypekkiin, josko olisi mahdollista tulla jo hieman aikaisemmin. Puiselta penkiltä matka jatkui siis sen ihanan pikkukujan kautta Gare de Lyonin rautatieasemalle kahden patongin, kahden croissantin, yhden hedelmäleivoksen, kirsikkapussin ja muutaman viinipullon roikkuessa matkalaisten käsipuolissa.

Lippuluukkujen vihdoin löydyttyä ja muutamakymmenmetrisen jonon hälvettyä edestä matkalaisilla oli lopulta mahdollisuus kysyä seuraavia junia Saksaan päin. Hyvin pian kävi kuitenkin ilimi, ettei oluen luvattuun maahan matkaavissa junissa ollut enää paikkoja jäljellä. Ja ystävällisen junatädin etsiessä kaikki mahdolliset ja mahdottomat yhteydet selvisi, että toiselta asemalta lähtisi juna alle puolen tunnin päästä. Siihen päästäkseen olisi kuitenkin ollut ostettava metrolippu, selviydyttävä oikeaan metroon, jäätävä oikealla asemalla pois, päästävä toiseen metroon, jäätävä taas oikealla asemalla pois, ostettava paikkalippu ja toivoa ehtivänsä kyseiseen junaan. Alle puolessa tunnissa.

Lopulta siis väsyneet ja epätoivoiset matkalaiset päätyivät nukkumaan yönsä rautatieaseman kovilla penkeillä yrittäen pysyä lämpiminä. Yritys olisi muuten ansainnut 10 pistettä ja papukaijamerkit, mutta kun kahden aikaan yöllä aseman työntekijät ilmoittavat aseman sulkeutuvan, ei auttanut muu kuin nostaa rinkat selkään ja lähteä suunnistamaan kohti kuuluisimpaa Notre Damea (kyllä, niitä on muitakin). Väsymyksen (ja herrrkullisten kirsikoiden) johdosta matka kävi melko hitaasti ja pysähdyksiä oli paljon, mutta tapasimmepa ainakin parit muutkin turistit. Kaliforniasta. Siitä siis otsikko. Kyseiset siis ohikulkessaan huikkasivat otsikkofraasin. Ja toisen kerran ohikulkiessaan jäivät jopa juttelemaankin hetkeksi. Olivat kuulemma couchsurfing-reissulla (google.com) ja suosittelivat kyseistä matkailun alalajia kuullessaan meidän olevan ilman yösijaa.

Yön ensimmäinen määränpää oli siis Notre Dame ja seinissä kiinni olevat hirviöt. Komea ilmestys, joku on jaksanut nähdä hiukan vaivaa. Seinät, ovet ja ikkunanpielet olivat täynnä tarkkojakin tarkempia yksityiskohtaisia pikku patsaita ja muita koristuksia. Jäätiinpä hetkeksi istuskelemaankin kyseisen kirkon eteen ja tapasimme myös yhden laitapuolenkulkijan, Erikin (jonka nimeä oli todella hankala lausua, r-kirjaimen sointuessa ranskassa hieman eri tavalla kuin suomessa) sekä pari pikkuhiirtä, jotka pensaan sisällä näkymättömissä ollessaan kuulostivat oikein söpöiltä pikkulinnuilta.

Notre Damen jälkeen kohti toista ja samalla viimeistä määränpäätä eli Pariisin Gare de l'Estin rautatieasemaa. Kävely oli kuitenkin taasen hiukan hitaamman puoleista ihanien huonekalukauppojen ollessa sopivasti matkan varrella. Eihän siinä muuta voinut kuin jäädä näyteikkunoita tarkastelemaan ja valitsemaan sopivia unelmahuonekaluja tuleviin unelmakoteihin, joita on hyvä bongata kiinteistönvälitysfirmojen ikkunoista (hinnoista ei sitten puhuta). Jalkojen kuljetettua kaksi reilaajaa auki olevalle rautatieasemalle (klo 5:16) oli pienten nokosten aika ennen klo 6:58 Frankfurtiin lähtevään junaan nousemista.

Lopulta siis junalla ensin Frankfurtiin, mistä Hampurin kautta Lyypekkiin ja hurjien seikkailujen kautta Tuulin isoveljen Pekan ja tämän vaimon Hannan sekä neljän vinttikoiran sekaan nukkumaan ja asumaan muutamaksi päivää. Reilipassihan loppuu vasta 29.6. ja yksi matkapäivä on vielä käyttämättä, joten luultavasti tämä kaksikko suuntaa vielä jonnekin päin Saksaa (mahdollisesti Hampuriin) ennen kotiin tuloa. Laivamatkaa Helsinkiiin ei ole vielä varattu, mutta ehkäpä heinäkuussa nähdään. Päivityksiä tulee vielä muutamat, reilaajien kotiinpaluun jälkeen ei siis kannata vielä lopettaa seuraamista. Jälkitunnelmia ja kuvia siis lupaamme!

Terkuin, iikku (ja olohuoneessa Tuuli)

22. kesäkuuta 2009

It's wonderful, it's wonderful! tam di daa...

Sain sitten muitakin huomauttelemaan kirjotusvirheistä... siis oikea muoto on: Arrivederci! Kyl mä sen tiesinki.
Ollaan tällä hetkellä jo Marseillessa mutta kerronpas ensin, mitä tässä välissä on tapahtunut.

Lähdettiin siis Roomasta Pisaan. Yllättäen.
Saavuimme rautatieasemalle ja kartan saatuamme kätösiimme, lähdimme etsimään hostellia. Oltiin sen hostellin sijainti katseltu jo valmiiksi netistä, mutta sinne pääseminen ei ollutkaan ihan helppoa. Meidän piti nimittäin päästä rautatien toiselle puolelle. Me seisoimme oikealla kadulla seurailemassa talojan numeroita ja huomasimme, ettemme pääsekään jatkamaan katua pitkin eteenpäin, koska se samainen rautatie meni tien poikki, eikä siitä päässyt kulkemaan. Meidän piti tehdä ainakin kolmen kilometrin lenkki päästäksemme siihen muutaman metrin päähän.
Kamala nälkä murisi vatsassa, aurinko häikäisi joka suunnasta ja rinkka painoi kummankin matkalaisen kiusaksi, kun vihdoin saavuimme hostellin portille. Soittelimme portissa olevaan numeroon ja saimme kuulla kaikkien huoneiden olevan täynnä. Vähän ketutti.
Jäätiin vielä seisoskelemaan kadulle ja miettimään seuraavaa suunnitelmaa. Ei vaan jaksettu jatkaa ihan heti. Paikalle kurvasi skootterinainen! Nainen kysyi meiltä, etsimmekö hostellia ja kerroimme hänelle koettelemuksistamme. Saimme kuulla, että nainen omisti tavoittelemamme hostellin; joka siis oli täynnä. Hän mietti hetken ja kysyi tahtoisimmeko yöpyä hänen ystävänsä hotellissa... No joo! Kaiken lisäksi nainen tarjosi meille autokyydin! Ei siis tarvinnut kävellä enää. Luksusta :)
Pisassa viihdyimme erinomaisesti alun koettelemuksen jälkeen. Nyt tulee tunnustus: Me varasimme hotellin vain yhdeksi yöksi... meillä ei siis ollut toisena yönämme minkäänlaista yöpaikkaa. Heitimme rinkat rautatieaseman matkatavarasäilöön ja lähdimme tutustumaan öiseen Pisaan. Pakko sanoa, että kalteva torni on huomattavasti hienompi kokemus hiukan ennen puoltayötä, kuin päivällä turistiaikaan.
Sattuipa niinkin, että Pisassa oli jonkin sortin musiikkitapahtuma sinä yönä. Jäimme istuskelemaan sillan kaiteelle kuuntelemaan ja ihmettelemään italialaisten ja suomalaisten suurta kulttuurieroa. Paikalla oli helposti satoja ihmisiä, mutta näimme korkeintaan kaksi humalaista, roskat kerääntyivät roskiksiin tai ainakin niiden ympärille ja tunnelma oli iloinen ja rauhallinen ilman riehumisia. Hankala selittää.
Italialaisiin on helppo tutustua. Saimme taas uusia tuttavuuksia, joten ei tarvinnutkaan nukkua taivasalla. Uudet ystävämme tarjosivat meille yösijan. (Kiva aamulla ekana kuulla suoraa kettuilua: Do you want tequila? ja Iikku vaan nauraa vieressä) Kiitoksia :)

Pisan juhlien jälkeen ajateltiin suunnistaa kohti Firenzeä! Hah haa... Firenze on kaunis, ihana, suuri, ihmeellinen, jännittävä ja olimme siellä vain tunnin. Ei me tykättykään. Lähettiin seuraavalla junalla takasin Pisaan huonon ilman takia. Nukuttiin koko päivä hotellissa (huom! varattiin huone!) ja lähdettiin illalla viettämään juhannusta. Italialaisilla oli hankaluuksia ymmärtää, että pimeässä ja kylmässä Suomessa on myös valoa vuorokauden ympäri.
Tavattiin siis taas lisää italialaisia :) Seurallista porukkaa vaikka eivät ihan kunnolla englantia puhuneetkaan. (Pisa äännetään englanniks Phaisa, Giacomon mukaan.)

Hengailtiin seuraava päivä Pisassa ja lähdettiin illemmalla kohti Marseillea. Suoraa junayhteyttä ei ollut; joten jouduttiin viettämään tunnin verran Ventimiglian pikkukaupungissa Ranskan ja Italian rajalla (sinne on muuten pakko päästä joskus pidemmäks aikaa... ihana) ja vielä jossain helkutin Nizzassa kuus tuntia! Aivan kamalaa istuskella muutama tunti sunnuntaiyönä kadun kulmassa kuuntelemassa jazzia. Eli aivan ihanaa :)
Nizzassa oli siis vähän suurempi tapahtuma menossa. Me jäätiin kuuntelemaan jazz-bändiä, mutta hiukan kauempana oli isot teknobileet ja muuta häppeninkiä.
Siinä istuskellessamme tutustuttiin toisiin maailmanmatkaajiin. Tosin toinen tyttö oli ranskalainen, mut toinen oli Venezuelasta... ei muuten kysytty ees nimiä. Mukavia tyttöjä.
Aamukuudelta lähti juna Marseilleen asti ja täällä sitä nytkin ollaan. Ranta on liian kaukana meille väsyneille matkailijoille, joiden vuorokausirytmi on jo täysin sekaisin joten olemme kierrelleet vain lähinurkkia. Huomenna suuntaamme jo kohti Pariisia. Aamulla ehtii vielä katsastaa ainakin se boulangerie (osaan ääntääkki sen; bulaansherii) (leipomo)! :)

Tulipas taas selkee teksi... Paljon on tapahtunut, muttei niitä kaikkea osaa tänne kirjoitella. Iikkukin on kohta nukahtamassa tohon viereen (se meinaa kipeeks tulla), joten taidetaan suoriutua hotellia kohti, joka muuten on melkeinpä halvin tähan mennessä... toivottavasti siel ei oo ötököitä, niinku Pisan hotellissa (Sillon Iikku vähän, siis vähän kiljahti).

Jatkakaapa blogin seurailua ja kertoilkaa Suomen tapahtumista! Mulla ainakin alkaa tulla jo ikävä... Reilipassia 7 päivää jäljellä!
Heippa!

<3: Tuuli


PS Melekeen kipia paatti viela hiukan sammutella sen yhden pikkuneidin tiedonjanoa, etta kerkiaa taas juosta hiukan lisaa:

Koska Iikku tulis pois sieltä Roomasta?
- Iikku tuli jo pois Roomasta, mutta kylla Iikku tulee kaymaan teilla ennen synttareita (saako manskikoita?).

Tuleeko se juna sitten meidän Helsinkiin?
- Juna ei tule Helsinkiin, mutta laiva tulee. Laiva tulee Voltin Helsinkiin, kun Iikku ei tieda missa on Miina-Liisan Helsinki.

Miks Iikulla ei oo omaa Helsinkiä? Miksi?
- Koska Iikku ei ole tarpeeksi rikas. Mutta Iikulla on saippuakuplapullo, joka pitaa avata kesalla ja jonka tyhjentamisessa Iikku tarvii hiukan apua!

Syökö ne sitten aina välipalaksi jäkskiä ja oikeeksi ruuaksi pizzaa?
- Melkein aina. Mutta valilla myos spagettia ja jalkkariksi sellasta tiramisua (Hah, siinahan selitatte mita on tiramisu. Khih!).

Miksi Mario ja Luigi ei oo tätejä?
- Mario ja Luigi eivat ole tateja (kai), vaikka Mariolla onkin pitka ja kihara tukka. Ne nyt vaan sattuu olemaan setia. Ja silla sipuli?

Miks Pisa ei oo siellä Roomassa?
- Koska Pisa ja Rooma on eri kaupunkeja. Vahan niinkuin Sooparintie ja Karjalankatu on eri paikoissa. Tai Halsinki ja Kauhajoki. Ja Pisa on paljon pienempi kuin Rooma, ihan niinkuin Kauhajoki on tosi tosi tosi paljo pienempi kuin Helsinki.

Mutta nyt Iikku juoksee hurjaa hurjaa vauhtia nukkumaan, etta paasee joskus kotiinkin ja sitten sinne Kokonkylaan hiukan kummittelemaan! Ciao!

17. kesäkuuta 2009

Mario, Luigi and my production!

Ei taalta Roomasta paase ikina pois!

On niin paljon nahtavaa, ettei millaan kerkee joka paikkaan. Siispa nukuimme kokonaan sen paivan, joka oli tarkotettu Vatikaanille. Se pakollinen Colosseum ja ymparisto on nahty ja ehka jaksetaan suunnistella Fontana di Trevillekin viel jossain vaiheessa ennen lahtoa.
Ensin piti Roomassa viettaa kaksi yota, sitten kolme ja nyt on jo neljas yo varattu samaisessa ihanassa mummukoissu-hostellissa. (Koira on muuten Pepi 3v.)

Ravintoloita on kierrelty aamusta iltaan, syoty jatskia kolmemetrisen tiskin valikoimista (Tuulin lemppari) ja tavattu taas uusia ihmisia: Mario ja Luigi kaksosveljekset, jotka pitavat ravintolabaaria ja viereista hotellia (joka on liian kallis meille). Italialaiset puhuu paljon kasillaan ja silti ne naureskelee Iikun huitomisille :D muah hah haa...
(Itekkin ihmettelen, minka takia wind pitaa selittaa kasilla nelion muotoseks? Niinkun lasku, aikataulu, posti, Do you speak english? ja internetkin. Aina nelio!)
Marion kanssa yksilla ollessamme tapasimme myos pari Isabellaa, jotka pitivat huolta, etta kaikki puhuivat keskenaankin englantia, ettemme olisi ulkopuolisia. Grazie.
(Kaikki uudet tuttavuudet on kyl vahintaan 15 vuotta meita vanhempia mutta italialaisen luonteen ansiosta juttu luistaa joka tapauksessa, eika ikaeroja huomaa!)

Naita olemme kuulleet usein:
- Where you from? Finland? (siis miksi kysya, kun tietaa sen jo valmiiksi?)
- Are you finish(ed)?
- Mwa mwa!
- Si si si si si si si... si (varsinkin puhelimessa ja aanekkaasti)
- Mamma mia! (klassikko, pakko mainita)

Lahdemme nyt jonottamaan junalippuja huomiseen Pisan matkaan. Ehkapa paastaan sittenki Roomasta jatkamaan matkaa :)
Lisaa tekstia tulee mahdollisimman pian (40min netin kayttoa maksaa 1,50e).. iik!

[Annalle tiedoks: viinipulloja ei uskalleta enaa availla, tyydytaan suomalaisittain kaljaan :)
Iikun vanhemmille tiedoks: suklaat saa syoda. Suora lainaus: Syokaa pois, hus hus!
Ja kaikille tiedoks: Sade tekis hyvaa tannekkin, ettei ihan paahduta ja Suuret Kiitokset Blogin Seurailusta Ja Kommenteista! Grazie!]

Ciao! Arrivederchi! (Vai miten ne nyt meni...)

<3: Tuuli (ja Iikku tosiaan istuu taas vieressa huomauttelemassa kirjotusvirheista :D )

14. kesäkuuta 2009

Mamma mia, tättähäärä ja läski pulu!

Iltoja taas, ihmiset!

Ja kiitoskumarrukset aivan mahtavista kommenteista, vaikka muut meita vahan tuijotteleekin. Kone kun on tassa hostellin kaytavalla reseptionin vieressa (missa on myos nelja silmaniloa - ai etta me osataan valita parhaat junat ja hostellit!). Eli nyt siis siela ikuisessa Roomassa, minne kaikki tiet vievat. Aikataulut nimittain aikaistuivat paivan verran siita syysta, etta;

Wien - ihan h*mmetin kallis kaupunki! Hostelliyosta sai pulittaa 23 e per henki ja se kasitti vain yhden yon. Siisti paikka jossa ilmainen netti ja mahtavat oleskelu- ja keittiotilat (joita me ei kaytetty seuraavassa lauseesssa olevasta tunnustuksesta johtuen). Kylla, tunnustamme olleemme hostellittomia viela tunnin edellisen blogitekstijulkaisun jalkeen. Mutta mikas siina hikipaissa kavellessa. Ja nytpa ainakin tiedetaan, minka nakoinen on oikea maksullinen nainen. HUI!

Mutta siis, ihan mukava kaupunki ottaen huomioon kaikkien kauppojen ym olleen suljettuja. Itavallassa kun sattui olemaan jonkin sortin kansallinen pyhapaiva, josta hostellin vastaanottomies ystavallisesti informoi tuskaisia matkailijoita silloin keskiyon aikaan. Mutta mikas siina kierrellessa ja kavellessa vanhoja kauniita taloja katselemassa. Ja olipahan aikaa istua puistossa tayttelemassa postikortteja omituisilla kiemuroilla ja kirjaimilla. Ainiin, meinasi unohtua: "Oon ma juonut viinii Wienissa..." (keskiviikkoiltana). Oli kylla aika kylmaa eika niin hetelmaista ja makiaa, mutta tehtava taytetty.

Wienista matka jatkui seuraavana iltana yojunalla Venetsiaan. Ja saatiinpa jo ensimmaiset tuttavuudetkin; Federico "Tättähäärä" Frostl ja Irina Gnativ. Istuttiin samassa mika-lie-hytti-vaunu-jutska-tutskassa, minka seurauksena ei ainakaan ollut tylsa matka ja saatiinpa ensimmaiseksi Venetsian-paivaksi hyvaa seuraa. Vaikka ei silla etta siela muuten olis tylsaa ollut. Tiedatte varmaan, etta ne ihanat postikorttikuvat otetaan aina vaan parhaista paikoista? No, Venetsiassa joka ikinen paikka oli kun suoraan niista kuvista. Jopa vanhoilla kamasilla pikkutakapajulakujilla oli oma viehatyksensa!

Eli siis, Federico on kotoisin Argentiinasta ja tullut muutamaksi kuukaudeksi johonkin ihme opiskelijavaihtoon Eurooppaan ja samalla sukuloimaan. Oliskohan ollut isoisa, joka on kotoisin Itavallasta. Ja nyt tama Tättähäräksi nimetty papupata paatti sitten kiertaa hiukan Eurooppaa about 10 e paivabudjetilla... Ja uskokaa tai alkaa, mutta kun tama herra saa suunsa auki, siita ei tuu loppua. Mutta saatiinpa ainakin pari pienta vip-konserttia soitettuna instrumentilla nimelta charango (google.com, nyt ei selitella).

Irina taas on kotoisin Ukrainasta, mutta tyoskentelee kesan loppuun asti Itavallan Linzissa lapsukaisia hoitelemassa ja halusi samalla kayda paivamatkalla Venetsiassa, kun kerran loysi mahdollisuuden. Ja saatiinpa tietaa, miten Ukrainasta paasee junalla muualle Eurooppaan: nostamalla jokainen vaunu yksitellen raiteelta toiselle. Irinan kertoman mukaan juna siis pysahtyi yhtakkisesti ja vaunuja alettiin vain nostelemaan jollain ihmenosturilla matkustajien ollessa viela kyydissa, silla vaunujen alle piti vaihtaa toiset "renkaat" ratojen ollessa erilaiset Ukrainassa ja muualla Euroopassa. Parasta tassa kaikessa oli, ettei matkustajia edes informoitu asiasta. Eli Ukrainaan matkaajille tiedoksi - EI KORKEANPAIKANKAMMOISILLE!

Venetsiassa kaksin patikoidessamme saimme vielapa toisen komean aaninaytteen. Tapahtumien kulku sivullisten silmin oli seuraava: Nainen polkee pyoralla rauhallista katua pitkin, kunnes suunnilleen 10-kesainen italialaispoika tormaa tahan potkulaudallaan niin, etta nainen kaatuu. Pojan pahaksi onneksi myos naapurintati sattuu olemaan ulkona ulkoiluttamassa ah-niin-hyvatapaista koiraansa. Tasta seuraa kovaa ja korkealta se kuuluisa Mamma mia! -huudahdus, joita nakee niissa vanhoissa mustavalkoisissa italialaiselokuvissa. Ja rauhallisten reilaajien kavellessa rikospaikan ohitse ja tadin saarnatessa poikaraukalle allekirjottaneiden suunnalta kuuluu epamaaraisia tukahdutettuja nauruntyrskahdyksia. "Voi aiteja tottelemattomain" Oiva Paloheimoa lainatakseni (google.com).

Nyt kuitenkin siis Roomassa Hostel Fiesta Terracessa, joka sijaitsee intialais-/kiinalaiskorttelissa ja jossa on pelottavan ystavallinen respamies (meinasi melkein halata kirjoittajaa, jaiks!). Yo per henkilo maksaa 30 e, joten yksi yo taala ja kaksi seuraavaa Pensione Giamaicassa rautatieaseman toisella puolella (2 yota 25 e). Paikka kun on jo latinaa lukeneella tuttu Kauhajoen lukion Rooman-matkalta, niin paatimmepa kayda sieltakin kyselemassa hieman hintoja (Hennalle ja Iidalle tiedoksi: mummo ja koira molemmat tallella, mutta naapurikahvilasta ei ainakaan tana iltana loytynyt sita ihanaa vanhaa elokuvatahtea...).

Huomenna siis suuntana Colosseum ym turistirysat ja ylihuomenna Vatikaanivaltion museon kilometrikaytavat + sveitsilaiskaartilaiset (GOOGLE.COM, uskokaa jo!). Taalt matka jatkuu viela Pisan ja Ranskan Rivieran kautta Marseillen lapi Pariisiin ja ehka maybe kanske mahdollisesti Amsterdamiin jos budjetti ja aikataulu vilkuttavat vihreaa valoa.

Ciao! Made by iikku (Tuuli meni nukkumaan eika kerinnyt lahettamaan terkkuja, joten koittakaa kestaa).

PS Tiesitteko muuten, etta jokaikinen brittimies joko jonglooraa tai lukee kirjoja paivat paaksytysten? Nimittain tutkittu on!

PPS Piti kertoman, etta myos Venetsiassa ostaan olla ystavallisia. Ei meinattu millaan loytaa campingia, mutta onneksi joka kerta tuli sopivasti vastaan joku kiva pieni papparainen tai mummurainen, jotka huusi ja huitoi jo kaukaa, etta "Camping Jolly" ennenkuin ehti edes suutaan avata kysyakseen neuvo. Piti vain nayttaa vahan eksyneelta ja that's it!

PPPS Tuulilta viela myohaset terkut, kun naa kaks viimmesinta PS:saa tuli viela myohemmin illalla. Ja Sarrille ja Tonpalle mahtavat matkat+ Monikalle tieroksi etta pitsaa on syoty ehka jo vahan liikaakin ja molemmat on hiukan palanu :)

10. kesäkuuta 2009

Toisten koiria ei saa heitellä

No huh huh...
Jäi viime kirjoittelut vähäiselle kiireen takia. Nyt täälä Wienissä on halvemmat netinkäyttöhinnat, kuin mitä Prahassa.

Praha on siis jäänyt taa ja pääsimme seikkailemaan Itävallan suurkaupunkiin. Junamatka sujui melkein rattoisasti jälleen maisemia katsellen mutta hermot pääsivät koetukselle matkan viivästyessä tunnilla. Juna vain seisoi paikoillaan ilman mitään syytä! (Tai me ei ainakaan ymmärretty, mitä ne kuulutteli aina välillä.)
Heti ensimmäiseksi päätimme totutella jo seuraavaan kaupunkiimme Venetziaan. Sattuipa silmiimme mukavan oloinen ravintola nimeltä Venetzia, jossa nautimme erittäin herkulliset annokset. (Ei tosin ollut yhtä taivaallista, kuin siinä pikku aamupalakahvilassa Prahassa! Käytiin siellä parikin kertaa...)

Atrioinnin jälkeen lähdimme rinkat selässä vaeltelemaan hostellia kohti. Pysähdyimme kadun kulmaan tutkiskelemaan karttaa ja heti ensimmäinen ohikulkija tuli kyselemään, tarvitsemmeko apua. Tältä kulkijalta ja parilta hänen kaveriltaan saimme tarkat ohjeet, miten bussilla pääsemme tahtomaamme paikkaan. Kirjottivat oikein ylöskin aukion nimen, jossa jäädä pois. Avuliaat kulkijat jatkoivat matkaa ja me jäimme kiskomaan rinkkoja takaisin selkään, kun seuraava ohikulkija tarjosi apuaan! Itävaltalaiset onkin hyvin koulutettuja opastamaan.

Hostellille asti ei aivan päästy, kun kuulimme jostain äänekästä rokkia! Kävelimme kadun yli pieneen puistoon, jossa oli juuri alkanut pienimuotoinen keikka. Istuskelimme nurmikolla haistellen ruohon tuoksua ja seuraillen bändiä ja muita ihmisiä :)
Tällästä tän reilin kuuluu ollakkin! Eikös?

Wienissä seikkailumme jatkuvat vielä parin päivän verran...
Heippa seuraavaan kertaan!

<3: Tuuli
(Kyl toi Iikkuki vieressä istuu)

9. kesäkuuta 2009

2,45 5,76 ja 6 OJOI!

Prahassa ollaan!

Paatettiin jaada pysakkia aikasemmin pois, eli ei tultu paarautatieasemalle. Mutta mikas siina yli tunnin verran ympyraa kierrellessa ennenko jonkintasonen hostelli loyty. Ja loytypa lopulta ihan kiva italialainen ruokapaikkakin (mehan harrastamme naita paikallisia ruokapaikkoja, krhm!), jossa oli mukava seurata ohikulkijoita (krhm!).

Tana aamuna lahdettiin kavelemaan keskustaan pain, paikallisten metroajeluyrityksista huolimatta. Loyrettiinpa ainakin mahtava pikku kahvilaravintola, missa herrrkulliset aamiaiset (ja hammaspesut, hostelli kun on hieman epamaarainen).

Ainiin PS Ja suosittelemme junareittia valilta Berliini Dresden. Kivat maisemat (krhm, krhm!), nimittain!

Tschuss, Iikku ja takavasemmalla Tuuli

Ja PPS Kiitokset kommenteista, piristi taas paivaa. Nyt on kuitenki kiire, kun netti maksaa ihan pirusti! Moi.

7. kesäkuuta 2009

Ensimmäinen etappi


Heräsin lauantaiaamuna paniikkiin. Äiti soitti, ettei ennalta sovitusta poiketen pääsekään saattamaan satamaan nuorimmaistaan vatsataudin takia... niin, eikä se kuskikaan ole ajokunnossa samasta syystä. Soittelin hermostuneena ympäriinsä mutten mistään saanut kuskia ilkeän mahapöpön iskettyä kaikkiin varteenotettaviin ehdokkaisiin. Lopulta sankariveli hankki kaverinsa kuskiksi ja päästiin lähtöön hiukan turvallisemmin mielin. Kiitoksia.

Laivalle päästiin terminaalista helposti pikkutaksin kyydillä. Majottauduttiin hyttiin, käytiin tutustumassa muiden kansien tarjontaan, mentiin nukkumaan ja huomattiin pöpön, joka ilmeisesti tahtoo pilata koko reilin, iskeneen taas. Helkutti. Meni onneksi melko pian ohitse. Seuraava päivä sitten nukuttiin ja katseltiin outoja leffoja telkkarista.

Nyt sitten ollaan viimein perillä Lyypekissä vanhemman veljeni Pekan, hänen vaimonsa Hannan (Pekan mielestä rakastajatar kuulostaa hienommalta) ja neljän ihanan vinttikoiran luona (kuvassa Iikun kanssa Villi). Matka jatkuu heti huomenaamulla Prahan suuntaan. Ehkäpä kaikki matkan vaikeudet saatiin osumaan tähän alkupuolelle, ettei tartte loppumatkasta enää hermoilla. Toivotaan ainakin.

Kiitokset kommenteista! Ilahdutti äärettömän paljon kumpaakin matkailijaa. Lisää vaan :)

<3: Tuuli