"Hello, tourists!"

Marseillessa nukutun yön jälkeen reilaajia siis odotti tuo ihanan kliseinen rakkauden kaupunki Pariisi, joka on tunnettu baskeripäisistä patonkia ja viinipulloa kainalossaan kantavista kikkarapäisistä Pierre-nimisistä katutaiteilijarentuista. Vai? Ennen klo 8:28 lähtevään superpikanopeaan luotijunaan astumista oli kuitenkin käytävä hakemassa ne tuoreet patongit ja pari herkullista leivosta viereisestä leipomosta, jottei kolmen tunnin matka kävisi tylsäksi. Tosin, eipä siinä kamalan tylsää tullut kun yritti maisemia katsella. Kyllä, luitte aivan oikein: yritti. Junassa käydyt maisemakeskustelut kuulostivatkin nimittäin hyvin pitkälti tältä: "Hei kato, mikä ihan... meni jo".

Koskasejunaolioikeastisuperpikanopealuotijunajokakulkeereilustiyli
300km/hjajostakerrottaessaeivoikäyttääedesvälilyöntinäppäintäsillä
sehidastaisivauhtiaihanliikaa.

Junan nopeudesta johtuen Pariisiin saavuttiin jo klo 12 maissa aamupäivästä, minkä ansiosta päätimme lähteä etsimään jo aikaisemmin netistä bongattuja hostelleja. Nälkähän siinä yllätti. Täyttävien salaattien ja patonginpalojen jälkeen matka jatkui kohti ensimmäistä ja lähintä hostellia, mikä ilmoitti olevansa täynnä. Onneksi respamies kuitenkin neuvoi tien toiseen halpaan lähellä sijaitsevaan hotelliin, sillä seuraavat olisivat olleet toooooosi kaukana. Muuten ihan mukava, mutta rinkat selässä viimeiset pari viikkoa kulkeneina ette tekään heti jaksaisi. Ensimmäinen hostelli sitä paitsi sijaitsi ihanan pikkukadun varrella, joka oli täynnä pieniä vihannes-, viini- ja juustokojuja.

Lähdettiin siis käppäilemään kohti respamiehen neuvomaa hotellia nauttien samalla maisemista ja hyvin ruokien tuoksusta. Arvatkaa muuten kaksi kertaa, oliko se täynnä... Ei edes yhden hengen huoneita. Onneksi nettiä sai käyttää ilmaiseksi puolen tunnin ajan, minkä seurauksena alle puolessa tunnissa kävi ilmi KAIKKIEN Pariisin hostellien, hotellien ym olevan täynnä. Ei siis minkäänlaista huoneentapaistakaan koko h*mmetin kaupungissa. Hetken istuskelun jälkeen päättelimme olevamme fiksuja, jos lähdemme nyt yöjunalla Saksaan. Ensin tietysti pientä viestiä Tuulin isoveljelle Lyypekkiin, josko olisi mahdollista tulla jo hieman aikaisemmin. Puiselta penkiltä matka jatkui siis sen ihanan pikkukujan kautta Gare de Lyonin rautatieasemalle kahden patongin, kahden croissantin, yhden hedelmäleivoksen, kirsikkapussin ja muutaman viinipullon roikkuessa matkalaisten käsipuolissa.

Lippuluukkujen vihdoin löydyttyä ja muutamakymmenmetrisen jonon hälvettyä edestä matkalaisilla oli lopulta mahdollisuus kysyä seuraavia junia Saksaan päin. Hyvin pian kävi kuitenkin ilimi, ettei oluen luvattuun maahan matkaavissa junissa ollut enää paikkoja jäljellä. Ja ystävällisen junatädin etsiessä kaikki mahdolliset ja mahdottomat yhteydet selvisi, että toiselta asemalta lähtisi juna alle puolen tunnin päästä. Siihen päästäkseen olisi kuitenkin ollut ostettava metrolippu, selviydyttävä oikeaan metroon, jäätävä oikealla asemalla pois, päästävä toiseen metroon, jäätävä taas oikealla asemalla pois, ostettava paikkalippu ja toivoa ehtivänsä kyseiseen junaan. Alle puolessa tunnissa.

Lopulta siis väsyneet ja epätoivoiset matkalaiset päätyivät nukkumaan yönsä rautatieaseman kovilla penkeillä yrittäen pysyä lämpiminä. Yritys olisi muuten ansainnut 10 pistettä ja papukaijamerkit, mutta kun kahden aikaan yöllä aseman työntekijät ilmoittavat aseman sulkeutuvan, ei auttanut muu kuin nostaa rinkat selkään ja lähteä suunnistamaan kohti kuuluisimpaa Notre Damea (kyllä, niitä on muitakin). Väsymyksen (ja herrrkullisten kirsikoiden) johdosta matka kävi melko hitaasti ja pysähdyksiä oli paljon, mutta tapasimmepa ainakin parit muutkin turistit. Kaliforniasta. Siitä siis otsikko. Kyseiset siis ohikulkessaan huikkasivat otsikkofraasin. Ja toisen kerran ohikulkiessaan jäivät jopa juttelemaankin hetkeksi. Olivat kuulemma couchsurfing-reissulla (google.com) ja suosittelivat kyseistä matkailun alalajia kuullessaan meidän olevan ilman yösijaa.

Yön ensimmäinen määränpää oli siis Notre Dame ja seinissä kiinni olevat hirviöt. Komea ilmestys, joku on jaksanut nähdä hiukan vaivaa. Seinät, ovet ja ikkunanpielet olivat täynnä tarkkojakin tarkempia yksityiskohtaisia pikku patsaita ja muita koristuksia. Jäätiinpä hetkeksi istuskelemaankin kyseisen kirkon eteen ja tapasimme myös yhden laitapuolenkulkijan, Erikin (jonka nimeä oli todella hankala lausua, r-kirjaimen sointuessa ranskassa hieman eri tavalla kuin suomessa) sekä pari pikkuhiirtä, jotka pensaan sisällä näkymättömissä ollessaan kuulostivat oikein söpöiltä pikkulinnuilta.

Notre Damen jälkeen kohti toista ja samalla viimeistä määränpäätä eli Pariisin Gare de l'Estin rautatieasemaa. Kävely oli kuitenkin taasen hiukan hitaamman puoleista ihanien huonekalukauppojen ollessa sopivasti matkan varrella. Eihän siinä muuta voinut kuin jäädä näyteikkunoita tarkastelemaan ja valitsemaan sopivia unelmahuonekaluja tuleviin unelmakoteihin, joita on hyvä bongata kiinteistönvälitysfirmojen ikkunoista (hinnoista ei sitten puhuta). Jalkojen kuljetettua kaksi reilaajaa auki olevalle rautatieasemalle (klo 5:16) oli pienten nokosten aika ennen klo 6:58 Frankfurtiin lähtevään junaan nousemista.

Lopulta siis junalla ensin Frankfurtiin, mistä Hampurin kautta Lyypekkiin ja hurjien seikkailujen kautta Tuulin isoveljen Pekan ja tämän vaimon Hannan sekä neljän vinttikoiran sekaan nukkumaan ja asumaan muutamaksi päivää. Reilipassihan loppuu vasta 29.6. ja yksi matkapäivä on vielä käyttämättä, joten luultavasti tämä kaksikko suuntaa vielä jonnekin päin Saksaa (mahdollisesti Hampuriin) ennen kotiin tuloa. Laivamatkaa Helsinkiiin ei ole vielä varattu, mutta ehkäpä heinäkuussa nähdään. Päivityksiä tulee vielä muutamat, reilaajien kotiinpaluun jälkeen ei siis kannata vielä lopettaa seuraamista. Jälkitunnelmia ja kuvia siis lupaamme!

Terkuin, iikku (ja olohuoneessa Tuuli)