13. huhtikuuta 2009

"Niin minne me mentiinkään?"

Viikko 14 kulutti taas tietokoneen näppäimiä muutaman millin matalemmiksi, kun Iikku heti maanantaina harjoitteli julkisilla kulkuvälineillä liikkumista välillä Kauhajoki-Ypäjä ja jäi sille tielle. Suunnittelupäivät piti toteuttaa jo ennen kevään ylioppilaskirjoituksia mutta viruspöpön iskettyä hampaansa Ansioille päätettiin, ettei kukaan halua riskeerata tulevia kokeita. Joten aikataulun viivästymisestä johtuen asiaa oli sitäkin enemmän ja kartat levitettiin ympäri pöytiä melkeinpä heti(Tuulin saatua ensin mahansa kuriin muutamalla leivällä).

Aikaa oli muutama määrittelemätön päivä ja alla tehtävälista:
  • laivamatkat kotoa maailmalle ja takaisin
  • juna-aikataulut
  • hostellit
  • reitin tarkistus
  • mahdolliset matka- ja hostellivaraukset
  • hintalaskelmat
  • viisumit, rahanvaihto ym.
  • mukaanotettavien tavaroiden epämääräistä pohdintaa
  • yhteisymmärrys pakollisten turistikohteiden osalta
Laivamatkat oli suunniteltu tehtäviksi välillä HKI-Rostock + Rostock-HKI, mutta kiitos Tuulin veljenvaimon (Kiitos, Hanna. Kiitos!) reitti HKI-Lübeck tuli erittäin edulliseksi eikä edes tarvinnut tyytyä pelkkään tuoliin hiukan yli vuorokauden kestävällä lainehdinnalla. Koko reilin aikana oli tarkoitus tehdä yhteensä kolme merimatkaa, joista järjestyksessään toinen olisi ollut välillä Civitavecchia(Italia)-Toulon(Ranska). Viikon loppuessa totesimme kuitenkin reitin jälleen muuttuneen ja löysimme kartoista tussipiirrokset, jotka liukuivat Italian rantoja ja Ranskan rivieraa pitkin Roomasta Marseilleen. Tämä johtuen siitä, ettei Välimereltä enää löytynyt laivayhtiöitä kuljettamaan kahta reilaajaa haluttuun suuntaan tarpeeksi pienellä budjetilla.

Toisena ongelmana oli reitin muutoksista johtuen juna-aikataulujen uudelleenkartoittaminen. Kaupungit muuttuivat lähinnä vain Italian osalta alkuperäissuunnitelmasta (Venetsia-Firenze-Pisa-Rooma-Civitavecchia-Toulon-Marseille) seuraavaan: Venetsia-Rooma-Pisa-Firenze-Genova-...-Marseille. Ja aiemmin pois jäi Bryssel, mikä antaa tarvittavan lisäajan kyseiselle muutokselle. Muistikirjojen sivut täyttyivät myös hostelleista, varahostelleista sekä niiden hyvistä ja huonoista puolista.

Varaus tehtiin siis vain merimatkalle välillä koti ja muu maailma, sillä hostellien varausmaksut netin kautta kohosivat lähemmäs kymmentä euroa (huom! opiskelijabudjetti). Viisumeita ei onneksi tarvita ja rahanvaihtokin vain ensimmäistä virallista maata (Tsekki) varten.

Kysymyksiä ja ehdotuksia otetaan siis mielellään vastaan vaikkapa kenties tulevassa vieraskirjassa, josta Ypäjällä majapaikkaa pitävä osapuoli ei ole vielä tietoinen.

Mutta nyt Iikku toivotteleepi kaikille myöhästyneet pääsiäiset ja matkustaa pian Höyhensaarille writers blockin iskettyä miekkansa unihiekkapussiin.

31. maaliskuuta 2009

Blogin hirmuhallitsija nro 2 esittäytyy:

Toinen (se vähemmän tietokoneista ymmärtävä) on siis Iikku. Oikea nimi on Iida-Sofia, mutta sillä nimellä kutsuttaessa allekirjoittaneen huomiota tuskin saa käännetyksi itseensä. Eli jos asiaa on, suosittelen huikkaamaan lempinimellä.

Perheeseen kuuluvat iloinen isä ja ämazing äiti sekä ihan aikuinen ihana isosisko. Neiti on vielä 18v ja kuluttaa koulukirjoja Kauhajoen lukion luokalla 3a. Lukion jälkeen tarkoitus olisi yrittää Turun diakonia-ammattikorkeakouluun viittomakielen tulkkausta opiskelemaan. Jos ovet pysyvät kiinni, niin seuraavina vaihtoehtoina komeilevatkin sitten Kuopion humanistinen ammattikorkeakoulu (samalla asialla) sekä mitä luultavimmin suomen kielen opinnot Tampereen yliopistossa.

Harrastuslistaan lukeutuvat mm. pitsinnypläys (kuulemma mummojen hommaa) ja tukiviittomakurssi kansalaisopistolla sekä joskus harvoin kutominen, lukeminen, säännöllisen epäsäännöllisen liikunta, kummitytön naurattaminen ja pianolla häiriköinti. Suurimpina addiktioina voisi luultavasti mainita helmet, musiikin, ruoan ja ihanat ihanat ystävät (+ Greyn anatomia, Gilmoren tytöt, Teho-osasto & Pako).

Kyseiseen listaan voisi toki lisätä matkailun, mutta neidin mielestä se on ihan oma taiteenlajinsa. Joten saakoon sekin oman kappaleensa. Maita on tullut siis koluttua muutama (Skandinavia, Viro, Gran Canaria, Iso-Britannia, Italia, Turkki sekä Saksa välilaskupaikkana) ja tietenkin rakas Suomi-neito jokaista hameenlaskosta myöten. Viimeisin on käyty läpi lähinnä matkailuautolla alle 1,5 metrin mittaisena aikuisenalkuna. Heinäkuun jälkeen luettelo onkin täydentynyt vielä ainakin kuudella maalla, joten lahjoituksia Australian, Intian tai Kuuban matkaa varten otetaan vastaan!


Klink Klink (raha) iikku

Kuka blogia kirjoittelee?

Elikkä...

Iikulta tuli idea, että voitaisiin kirjoitella pienet esittelyt itsestämme. Hieno idea. Näin myös minun kaverini ja sukulaiseni saavat tietää, kenen kanssa oikein reissaankaan. Ja tietenkin Iikun kaverit ja sukulaiset oppivat minusta jotain.

Olen siis Tuuli. Lempinimiä löytyy Tuikusta ja Tuutikista Enkelin kautta Lampaaseen ja kaikkeen siltä väliltä. Olen syntynyt 13. toukokuuta 1990 (eli täytän seuraavaksi 19 vuotta) ja olen perheeni "nuorimmainen". Minulla on kaksi isoveljeä: Pekka ja Jussi, sekä kaksoissisko Sarri. Asun tällä hetkellä Ypäjällä vanhempieni ja siskon kanssa, mutta tarkoitus on muuttaa viimeistään syksyllä Tampereelle päin jos opiskelupaikka niin sanelee. Toivottavasti näin käy.

Opiskelen Juhana Herttuan lukiossa Turussa taideviestintä-linjalla. Koulumatkoihin kuluu päivittäin yhteensä parisen tuntia mutta ne sujuvat mukavasti omalla (tai siis isin) autolla ajellen ja radiota (ylex) kuunnellen. Koulua on jäljellä enää pari viikkoa ja sen jälkeen vielä muutamat ylioppilaskirjoitukset päälle. Sitten voisin keskittyä töihin, jos sellaisia saisin. Pari paikkaa vaikuttaa lupaavalta mutta mikään ei ole vielä varmaa. Rahaa pitäisi saada kokoon, että se interrail saataisiin toteutettua tukeutumatta vanhempiin :)

Minun on sanottu näyttävän siltä, että voisin soittaa jotain jousisoitinta. No, en soita. Soittelen pianoa huvikseni kotona maailman parhaalla pianolla, joka pitäisi virittää (on pitänyt jo pari vuotta), mutta en ole käynyt moneen vuoteen enää soittotunneilla. Veljet ovat joskus yrittäneet opettaa minua soittamaan kitaraa mutta siinä en ole edistynyt perussointuja pidemmälle. Harrastan soittelun lisäksi lueskelua ja musiikkiteatteria.

Eiköhän tässä tullut tarpeeksi esittelyjä tähän hätään. Ainakaan en nyt keksi enempää mainitsemisen arvoista. Iikun vuoro esittäytyä.

<3: Tuuli

Attention, people!

Eli joo, huomenta vaan munkin puolestani. Mä olen siis Iikku - se toinen ylläpitäjä. Solis kuulemma mun vuoroni raapustella tänne jotain. Mutta mitä, se onki sitte jo vähän eri juttu..! Tuuli tuossa jo valottikin tähän mennessä tapahtunutta joten, joten ehkä enemmän tekstiä on taas luvassa seuraavan tapaamisen jälkeen.

Mutta vielä kaikille tiedoksi, että virallisestihan tää matka lyötihin lukkohon ysiluokalla myöhään illalla kun molemmat osapuolet oli jo melekehen 63 %:sti Höyhensaarilla. Allekirjoittaneen ainut muistikuva nimittäin on se, että huoneen toiselta puolelta kuulu tuttu ääni :"Mennääks Iikku joskus InterRailille?" ja ainut mitä tämä neiti sai suustaan oli jonkinlainen epätoivoisesti myöntävää vastausta esittävä mölähdys.

Mmm, muuta ei tähän nyt keksi. Terkuin,

iikku

Ensimmäisiä suunnitelmia

Meidän matkasuunnittelumme on edennyt melko monimuotoisesti ja vaihtelevati. Iikku tuli käymään luonani joskus alkusyksystä ja aloitimme interreil suunnittelumme innokkaasti esitteiden ja karttojen ympäröiminä :)

Ensin mietimme, missä maissa haluaisimme käydä. Keräsimme kumpikin listan omista kiinnostuksistamme ja vertailimme niitä. Minulla soi koko ajan päässä kappale: "Oon mä juonut viinii Wienissä, monta pitkää kylmää Lyypekissä...", joten oli pakko päästä Wieniin juomaan viiniä. (Lyypekin monet pitkät kylmät olivat jo hallussa.) Lisäksi minua kiinnosti perinteiset Colosseum, Pisan kalteva torni ja Eiffeltorni. Halusin myös jonnekin vieraampaan maahan, kuten Slovenia. Entisen Jugoslavian alueelle en uskaltaisi vielä tässä vaiheessa levottomuuksien takia. Listoissamme esiintyi siis ainakin : Saksa, Itävalta, Tsekki, Unkari, Slovenia, Sveitsi, Italia, Espanja ja Ranska. Mietiskelimme reittiämme ja päätimme jättää Unkarin ja Slovenian pois, jotta aika riittäisi. (Aiomme siis matkustaa vain 10 päivänä, 22 päivän aikana.) Oli pakko saada Italiaan enemmän aikaa, jotta ehtisi nähdä kaiken halutun. Sovimme käyvämme poisjääneissä maissa sitten kymmenen vuoden kuluttua.

Reittimme kulki siis tässä vaiheessa Saksan, Tsekin, Itävallan, Sveitsin, Italian, Espanjan ja Ranskan kautta. (Helsinki-Rostock, Rostock-Praha, Praha-Wien, Wien-Innsbruck, Innsbruck-Firenze, Firenze-Rooma, Roomasta Sveitsiin ym... jatko pikkuisen epäselvä)

Aloimme etsiä netistä, miten junat kulkevat missäkin maassa. Huomasimme meille tulevan siltikin kiire, jos käymme kaikissa noissa maissa, koska kaikkialla junaliikenne ei sujunutkaan selkeästi... tai ainakaan me emme saaneet siitä selkoa. Pian koko Euroopan nähnyt veljeni tuli elvistelemään käyneensä mm. Sveitsissä ja kertomaan ettei kyseistä maata pysty näkemään junalla kulkien, koska rautatiet ovat suurinosa vuoriston alla. Päätimme jättää Sveitsin pois ja siirtää sinne varatun ajan Italiaan. Vertailimme juna, laiva ja bussiyhteyksiä ja niistä saamiamme alennuksia ja huomasimme miten kätevästi Italiasta menee risteily Ranskan rivieralle! Sillä on pakko mennä. Se tarkoitti sitä, ettemme päässeet Espanjaan. höh.. Olisin osannut sitä lauseen: Dos Margaritas por favor!.. vai miten se kirjotetaan. Samalla huomasimme Ranskan ja Belgian välisen superhyperpikajunayhteyden, josta saisimme reippaan alennuksenkin. No voisimmehan me käväistä sielläkin sitten.

Reitti: Helsinki-Rostock-Praha-Wien-Innsbruck-Firenze-Pisa-Rooma-Civitaveccia-Toulon-Marseille-Pariisi-Brysseli ja Brysselistä takaisin Saksan puolelle, jossa junat kulkee joka paikkaan helposti ja majoitus hoituu sukuloimalla.

Pidimme "muutaman viikon" tauon suunnittelussamme, koska huomasimme olevan huomattavasti kätevämpää keskustella samassa tilassa, kuin tietokoneen välityksellä. Asumme siis noin 200km päässä toisistamme, emmekä näe toisiamme kovinkaan usein.

Tällä kertaa oli minun vuoroni matkustaa Iikulle joulukuun alussa. Suunnitteluvuorossa oli yöpaikkojen etsiminen. Eli siis hostelleita tutkimaan. Löysimme pari mukavaa nettisivustoa Euroopan hostelleista ja suunnittelu sujui melko kivuttomasti, kunnes saavuimme Innsbruckiin. Olisimme tahtoneet nähdä Itävallasta hieman enemmän, kuin pääkaupungin, joten valitsimme lähteä maan toiselle puolelle, josta pääsisi helposti jatkamaan matkaa. Hostelleita ei kuitenkaan löytynyt tästä kaupungista meille sopivan hintaisia. Muualla Euroopassa hinnat huitelivat alimmillaan viiden euron paikkeilla per yö, mutta Insbruckissa halvin oli 40e/yö!!! Jätimme Inssbruckin väliin ja lähdimme Wienistä suoraan Italiaan, Venetsiaan :) Jipii.. pääsemme Muranon saarelle, jossa valmistetaan upeita luomuksia lasista.

Reittimme vaihtui taas kerran: Helsinki-Rostock-Praha-Wien-Venetsia-Firenze-Pisa-Rooma-Civitaveccia-Toulon-Marseille-Pariisi-Brysseli-Saksa. Vietetään aikas paljon aikaa pelkästään Italiassa. Ei se kyllä haittaa yhtään. Tutustutaan kerralla kunnolla xD

<3:Tuuli